Miksi meillä kylpyankat ovat aina apuna, vaikka niistä ei oikeastaan ole apua?

Tämä on oikein hyvä kysymys. Ja rehellinen vastaus kuuluu: siksi, että jonkun mielestä niistä aivan selvästi pitäisi olla apua.

Oliver’s Troublemakers A.N.K.K.A. -maailmassa kylpyankat eivät ole mukana siksi, että ne olisivat tehokkaita, käytännöllisiä tai muuten erityisen hyödyllisiä. Ne ovat mukana, koska Huntti on vakaasti sitä mieltä, että lauman kuuluu olla siellä missä tapahtuu. Jos Oliver tekee jotain, jos kotona tapahtuu jotain, jos jokin arkinen operaatio on käynnissä, silloin ankkojen paikka ei Huntin mielestä ole sivussa. Niiden kuuluu osallistua.

Tässä kohtaa törmätään vain siihen pieneen ongelmaan, että kylpyankat eivät itse jaa tätä kunnianhimoa. Ne eivät liiku omin voimin, eivät ota vastuuta, eivät reagoi ohjeisiin eivätkä osoita minkäänlaista oma-aloitteisuutta. Niitä täytyy siirtää, kantaa, asetella ja käytännössä raahata mukaan jokaiseen tilanteeseen. Ja silti ne onnistuvat yleensä lähinnä olemaan tiellä.

Mutta juuri siinä koko asian ydin oikeastaan onkin.

Kylpyankat ovat meillä aina apuna, koska Huntti suhtautuu niihin kuin laumaan, jonka pitäisi toimia. Se ei tuo niitä paikalle huvin vuoksi, vaan siksi, että sen mielestä niiden mukanaolo on täysin loogista. Jos ihmiset liikkuvat, lauman pitää liikkua. Jos tehdään töitä, lauman pitää olla läsnä. Jos arki on käynnissä, silloin ankkajoukko kuuluu keskelle kaikkea, mielellään juuri siihen kohtaan, missä siitä on vähiten käytännön hyötyä mutta eniten symbolista merkitystä.

Hugo ei tietenkään helpota tilannetta. Päinvastoin. Hugo on juuri sellainen hahmo, joka katsoo tätä kaikkea kuin kyse olisi vakavasta työharjoittelusta, jossa ankkalauman pitäisi jo vähitellen näyttää edes pieniä edistymisen merkkejä. Todennäköisesti sen mielestä suurin ongelma on se, ettei ankoilla ole lainkaan kuria, motivaatiota tai kykyä ottaa vastaan opetusta. Hugo varmasti uskoo yhä, että vielä jonain päivänä joku niistä sanoo edes "kvaak" oikeassa kohdassa.

Todellisuudessa näin ei tapahdu. Kylpyankat pysyvät juuri sellaisina kuin ovat: hiljaisina, hyödyttöminä ja oudon itsevarmoina esineinä, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat mukana tärkeässäkin tehtävässä, vaikka niiden suurin saavutus on yleensä se, että ne löytyvät taas keskeltä kulkureittiä.

Ja silti ne ovat aina apuna.

Siksi, että A.N.K.K.A.-maailmassa apuna oleminen ei tarkoita aina sitä, että olisi oikeasti hyödyllinen. Välillä se tarkoittaa sitä, että on paikalla. Että osallistuu ainakin jonkun mielestä. Että kuuluu porukkaan, vaikka suoritus jäisi hyvin vaatimattomaksi. Kylpyankat ovat osa sitä samaa arkikomediaa, jossa Huntti yrittää vilpittömästi tehdä parhaansa, Hugo johtaa tilannetta äänenvoimalla ja Oliver jä hänen vanhempansa yrittää jatkaa elämää kaiken tämän keskellä.

Ehkä kylpyankkojen tärkein tehtävä ei siis olekaan auttaa käytännössä. Ehkä niiden tehtävä on muistuttaa siitä, että arki on usein vähän sekavaa, vähän huvittavaa ja paljon hauskempaa silloin, kun joku ottaa täysin vakavasti sellaisen asian, jota ei ehkä pitäisi ottaa aivan niin vakavasti.

Meillä kylpyankat ovat aina apuna juuri siksi.

Eivät siksi, että niistä olisi varsinaisesti apua.

Vaan siksi, että Huntti uskoo niihin.

Ja joskus se riittää siihen, että ne päätyvät taas keskelle kaikkea.

Aivan kuin kuuluisivat siihen.

Koska Huntin mielestä ne kuuluvat.

Ja siitä koko A.N.K.K.A. oikeastaan alkaa.