Arjen näppärä kaaos keittiössä.

Keittiöoperaatio: ankkalauma valvoo ruoanlaittoa, kunnes päätyy itse pannulle

Ruoanlaitto on niitä arjen hetkiä, joiden pitäisi edetä melko suoraviivaisesti. Mennään keittiöön, otetaan tarvikkeet esiin, tehdään ruoka valmiiksi ja toivotaan, että lopputulos muistuttaa enemmän ateriaa kuin hätätilannetta. Mutta Oliver’s Troublemakers A.N.K.K.A. -maailmassa keittiö ei ole koskaan vain keittiö, eikä ruoanlaitto koskaan tapahdu ilman ylimääräistä henkilöstöä.

Tässä tapauksessa ylimääräinen henkilöstö oli jälleen kerran ankkalauma.

Keittiöoperaatio alkoi aivan tavallisesti. Oliver yritti tehdä ruokaa, liikkua keittiössä normaalisti ja saada jotain valmista ilman suurempaa draamaa. Huntti seurasi tilannetta tarkasti ja tuli nopeasti siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli selvästi tärkeä operaatio. Ja jos operaatio on tärkeä, silloin lauman kuuluu olla paikalla.

Niinpä kylpyankat toimitettiin keittiöön.

Tai tarkemmin sanottuna Huntti toimitti ne paikalle, koska ankkalauma ei tunnetusti liiku omin voimin eikä osoita muutenkaan mitään oma-aloitteisuutta. Yksi ankka sijoitettiin kulkuväylälle. Toinen jäi päivystämään keittiön keskialueelle. Kolmas vaikutti erikoistuneen siihen, että se oli juuri siinä kohdassa, johon seuraava askel oli tulossa. Lauman työpanos oli jälleen kerran näkyvä mutta hyvin vaikeasti perusteltava.

Aluksi Huntti suhtautui tilanteeseen vakavasti. Sen mielestä kyse oli yhteisestä keittiövalvonnasta. Lauman piti olla mukana, tarkkailla tilannetta ja ilmeisesti tukea operaatiota omalla täysin hyödyttömällä tavallaan. Mutta mitä pidemmälle ruoanlaitto eteni, sitä selvemmäksi kävi, ettei ankkalauma ollut oppinut mitään.

Ne eivät väistäneet.

Ne eivät osallistuneet.

Ne eivät edes näyttäneet katuvilta.

Hugo seurasi tapahtumia omasta valvontapisteestään ja vaikutti siltä, että sillä olisi asiasta useampikin voimakas mielipide. Todennäköisesti se oli sitä mieltä, että ankkalauman kurinalaisuus oli jälleen täysin ala-arvoista. Tai Huntin kärsivällisyys liian lyhyt. Tai koko keittiöoperaatio organisoitu väärin alusta asti. Joka tapauksessa tunnelma alkoi kiristyä.

Ja sitten Huntilla meni hermot.

Siinä missä Oliver yritti vielä pelastaa ruoanlaiton, Huntti oli selvästi tullut siihen pisteeseen, että jatkuvasti jaloissa pyörivä, täysin yhteistyökyvytön ja ilmeettömän tyytyväinen ankkalauma ei enää ansainnut asemaansa keittiövalvojina. Jos lauma ei kerran osannut auttaa, ei osallistua eikä edes siirtyä pois tieltä, ehkä sillä voisi olla vielä yksi käyttötarkoitus.

Pannulla.

Niinpä ankkalauma päätyi pannulle.

Ei tietenkään oikeasti paistumaan, mutta erittäin selkeänä mielenilmauksena siitä, mitä Huntti ajatteli sen työtehosta sillä hetkellä. Se oli keittiömaailman ankarin arviointi: jos yhteistyö ei suju, seuraava asemapaikka on paistinpannu. Siellä ankat makasivat rivissä yhtä hyödyttöminä kuin ennenkin, mutta nyt sentään hieman dramaattisemmassa ympäristössä.

Huntti vaikutti hetken varsin tyytyväiseltä ratkaisuunsa. Jos ankkalauma ei kerran osannut olla apuna, se saattoi ainakin oppia jotain siitä, että keittiössä jokaisella on vastuualueensa. Hugo taas näytti siltä, että se olisi mielellään pitänyt tilanteesta pitkänkin jälkipuinnin. Ehkä se olisi nimennyt tämän kurinpalautukseksi. Tai työmotivaation kehityshankkeeksi. Tai pannuperusteiseksi opetuskokeiluksi.

Ankkalauma itse ei reagoinut millään tavalla.

Ja juuri se oli ehkä kaikkein raivostuttavinta.

Keittiöoperaatio päättyi lopulta siihen, että Oliver sai ruoan valmiiksi, Huntti oli purkanut turhautumisensa symbolisesti pannulle aseteltuun ankkajoukkoon ja Hugo jäi todennäköisesti pohtimaan, voiko näin heikolla materiaalilla rakentaa toimivaa valvontatiimiä lainkaan.

Mutta yksi asia tuli jälleen todistetuksi.

A.N.K.K.A.-maailmassa kylpyankat ovat aina mukana apuna, vaikka niistä ei olisi mitään apua.

Ja joskus, aivan ansaitusti Huntin mielestä, ne päätyvät hetkeksi pannulle miettimään käytöstään.

Tai ainakin sitä, miksi kenttätyönjohtajalla meni taas hermot.